Tämä on kirjoitus yliopisto-opiskelusta ja alle kahdeksantoista vuotiaiden nuorten seksipuheista. Tekstiin ja otsikkoon on kaksi syytä. Ensinnäkin, palautin ensimmäinen psykologian opiskelun esseeni hiljattain. Se on suuri voitto minulle! Riemuitsin onnistumisestani läpäistä kirjoituksen taakan. Nostin silloin kädet kattoon ja onnitellen itseäni sammutin laitteet sekä käänsin selkäni koko asialle. Nyt, essee on minulle palautettu ja haluan analysoida tämän riemukkaan hetkeni. Toinen syy otsikkoon on sen numerot, jotka liittyvät palautukseen, ja joiden kautta minulle tuli muisto nuoruudestani. Kakkonen on ykkönen on sanonta, vitsi, joka oli yksi kulutetuin läppä lapsuuden ystävieni keskuudessa. Sen aktiivinen käyttö on alkanut yläasteen viimeisiltä luokilta jatkuen toisen asteen koulutuksen päättymiseen, jonka jälkeen vitsin parhaat ajat alkoivat olla ohi ja käyttö vähentyä. Tyhmimmätkin meistä ymmärsivät silloin asian olevan lapsekasta. Uskon sinun tietävän mistä kakkosesta on kyse ja kerron siitä tarkemmin ihan just.

Tässä palautettu essee: Oppimistehtävä 1 – Konstantin Nikkari – PSYP110-23-3. Harva sitä varmaan jaksaa lukea, ja jos näin kuitenkin teet, otan suurella mielenkiinnolla vastaan arvostelusi. Voit jakaa sen blogin kommentteihin tai suoraan minulle sähköpostilla. Niille ketkä etsivät huonoa esimerkkiä kuinka tehdä oppimistehtävä voi esseestä itseasiassa olla hyötyä. Itse ainakin toivon aloittavana yliopistokirjoittajana saavani esimerkkejä arvosteluista sekä päästä lukemaan arvosanaan sidottua esseetä.

Minulla on ollut läpi elämän jeesus-syndrooma. Uskon usein olevani erittäin hyvä asiassa jota teen. Suorastaan jumalan valittu täydellinen asian ratkaisija. Oikea ainutlaatuinen tyyppi… voi helvetti. Kympa tätä uskoa ei minulla olisi. Muistan kuinka koulun kokeissa minulle tuli huonompia arvosanoja kokeista joista odotin hyviä. Pettymys oli aina suurta. Sitten muistan kokeita joista en ollut neutraalia mieltä kummosempaa ja ne palautettiin minulle korkein arvosanoin. Aivan kuin yrittäisin kompensoida osaamattomuuttani isolla määrällä uskoa. Ja, kun osaan oikeasti, niin elän rauhassa. Jeesus-syndroomani on näkynyt myös sisäisenä uskona menestyä elämässä. Luoda ainutlaatuisia asioita, onnistua toteuttamaan mielivaltaisia suuria projekteja… joista kaikki ovat epäonnistuneet. Ajatukseni järjestelmä on oikeasti aika yksinkertainen. Nyt, elämäni puoleen väliin päästyäni ymmärrän tämän. Kun tehtävän palautuksen jälkeen minulle jää usko jumalallisesta hyvyydestäni on tehtävä tehty huonosti. 

Lie voin kuitenkin antaa vähän armoa itselleni tähän tehtävään liittyen. Sen epäonnistuminen on ollut todennäköistä. Olen kirjoittanut esseitä viimeksi kymmenen vuotta sitten. Ilmankos en ole niiden tekemisessä hyvä, vielä. Psykologian opiskelijan tulen kirjoittamaan paljon. Opiskelu on lähtökohtaisesti pelkkää lukemista, kuuntelemista ja kirjoittamista. Minulla on siis reilusti parantamisen varaa kirjoittamisen ja lukemisen taidossa. Vuosien kirjoittamattomuuteni aikana olen kuunnellut jonkin verran Jordan Petersonia. Muitakin olen kuunnellut. Kuitenkin, kerta Peterson kuuluu viiteen elämääni sanoillaan koskettavimpaan puhujaan niin otetaan häneltä oppi. Muistan hänen sanoneen podcastissään kuinka 2000-luvun erikoisuus on ihmisten tapa siirtää tietoa toisillemme enemmän puhumalla kuin kirjoittamalla. Suoratoistopalvelut, podcastit ja erityisesti YouTube sekä TikTok ovat nostaneet puhuttavan tiedonjaon suurimmaksi lähettäjäksi. Tätä ennen, viimeiset kaksisataa vuotta suurempi määrä tietoa on kulkenut meille kirjallisuuden kautta.

Tottumattomuuteni lukea näkyi nyt tavassani käsitellä psykologian tehtävän lähteitä. Esseetä kirjoittaessa olen tutustunut luentoihin, eli kuunneltuun materiaaliin paljon paremmin kuin kurssikirjaan. Minulla on kymmenen vuoden tauko siitä kun viimeeksi olen yliopistossa opiskellut ja lukemisen taito on pitkälti päässyt ruostumaan. Uskon tämän asian tasaantuvan kunhan psykologian opintoni tästä etenevät. Olen mm. poistanut elämästäni sosiaalisen median joka on ollut yksi tuuputtavimmista videon ja äänen syöttävä media. Pyrin tällä vapauttamaan enemmän aikaa itselleni kirjojen lukemiselle. 

Valokuva: Daniel Wirtz (@danielwirtz)

Mitä lapsuuden kulutettuun läppään tulee, liittyy se tietysti nuoriin poikiin joiden puheenaiheet ovat tietokonepelit tai tytöt. Ja mitä kakkonen on ykkönen, no- tietysti kyse on seksistä, vaginan ollessa ykkönen ja anus kakkonen. Uskon tämän lähteneen aikoinaan pornon katsomisesta ja siitä seksuaalikasvatuksesta jota se meille tarjosi muun, järkevän seksuaalikasvatuksen loistavan poissaolollaan. Tiedän, ettei kukaan kavereistani oikeasti kakkonen on ykkönen -tavalla toiminut, vaan harrastimme normaalia seksiä, jos sitäkään. Puhun nyt 14-18 vuotiaista kavereistani. Alastoman tytön koskettaminen tässä iässä oli todella harvinaista. Niinpä, kakkonen on ykkönen oli enempi teini-poikien puhetta, kukottelua, irvailua toisilleen, isottelua ja tätä hauskaa mitä vastuuttomassa nuoruudessamme saimme tehdä.

Joten. Olen ymmärtänyt opiskeluun liittyvän ongelmani. Olen kartoittanut osaamattomuuteni paikan. Tiedän nyt suunnan, mistä löydän korjauksen tähän. Kirjoita, lue, kirjoita, lue. Hyvin helppoa. Kirjoittaminen on ykköstä. Ja mitä anus läppiin tulee niin ne voi jättää nuoruuden kehitykseen. Onneksi ne on tehty silloin. Hävettäisi jos edelleen kikattelisimme kavereiden kesken asiasta.

Ykkösestä esseestäni sain arvosanaksi kakkosen. Luettuani palautuksen jälkeen uskon arvostelun olevan oikein. Jeesus-minä itkee. Ykkönen on kakkonen.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *