Ensimmäinen päivä, kaikki melkein hyvin
Kävelet yksin metsässä. Mitä eläintä pelkäät eniten? Hirvi, ilves, kettu, käärme, karhu, susi, joutsen, peura, punkki, ampiainen vai villisika eli metsäkarju (sus scrofa)? Suomessa elävänä olen oppinut olla metsässä turvassa. Kyllähän meillä villipetoja on, mutta niin monta kertaa olen meidän metsissä liikkunut, enkä yhtäkään koskaan nähnyt, että olen oppinut luottamaan turvalliseen metsään. Tuosta listasta toki olen käärmeitä joskus tavannut, hirviä, peuroja myös. Ampiaisia tottakai! Mutten koskaan petoa, sellaista todella vaarallista eläintä. Ihmeellistä on, ajatellessani villisikaa tuntuu se olevan näistä eläimistä pelottavin. Todennäköistä toki on meitä metsässä väistyvä villisika, kaiketi samoista syistä kuin mitä hiiri-julkaisuissa kirjoitin. Sika kuitenkin tykkää tulla tonttien läheisyyteen etsimään ruokaa ja kaiketi tästä syystä sitä nähdään useasti. Karhut, sudet ja ilvekset pysyvät piilossa. Villisika ei. Ja se tekee sus scrofasta vaarallisen varsinkin kun sillä on söpöjä pikku sikoja lähettyvillä:
Olin tänä päivänä menossa metsään voimistelemaan tuon olallani roikkuvan lilan kumilangan kanssa. Kuulin kaukaa kuivien lehtien rapistelua ja silloin vaistoni sanoi minulle että lähettyvillä on jokin. Myös äänet joita kuulin, ja jotka myöhemmin opin tunnistamaan villisian poikasen ääniksi antoivat minun arvata kyseessä olevan villisika. Säikähdin ja juoksin sisälle hakemaan puhelimen. Seuraavien videoiden ajan pyrin palauttamaan siat takaisin kauas luontoon pois voimistelualueeltani:
Kolme lähti karkuun ja sitten vielä tuo yksi ylläripylläri nökitti pihallani. Halusin sen sieltä pois:
Sain sikakohtaamisen jälkeen voimistella. Illasta jaoin ystävilleni nämä sinullekin jaetut videot. Harrastan pikajuoksua ja ryhmän jäseneltä tuli kommenttia “Oisit päässyt elämäsi juoksuun jos mammasika olisi paikalle tullut.” Samoin valmentajani sanoi “Miten sitten suu olisi pantu jos olisi äiti tullut paikalle?” johon vastasin “Pantais Vesan [valmentaja] pikajuoksuopit parhaaseen käyttöön 😄”!
Tapaamisesta jäi pelkoa isoa villisikaa kohtaa. Vaarallisia elukoita kun ovat ja tulevat vielä pihapiiriin! Miten sinä suun panisit jos näkisit tällaisen radioaktiivisen mörököllin tulevan metsässä eteesi?
Saksassa nämä tyypit ovat radioaktiivisia sen vuoksi kun syövät maassa vuosikymmenien ajan muhineita tryffeleitä. Nämä tryffelit ovat tippuneet puista 1960 luvun ydinkokeiden ja Chornobylin onnettomuuden aikana. Lisää aiheesta liitteiden linkeissä.
Toinen päivä, paha päivä
Eilinen päivä oli jumppapumppaa junttipunttia. Tänään oli määrä juosta. Niinpä lenkkeilin metsässä. Niin jäykkänä ja varovaisena kui koskaan olen ollut. Jos mies voi hiipien juosta niin näin mitä tein. Vimmatut silmäni kävivät vasemmalta oikealle. Puskasta puskaan etsin sikaa. Olin varovainen. Mitään en nyt kohdannut ja sain viimein rentouden juoksuun palatessani takaisin kotipiiriin. Sitten! Se tunne kun näet jotain inhottavaa siellä missä sitä ei pitäisi olla. Tällä hengellä katsoin edessäni olevaa kolmen villisian pennun kerää. Ne eivät olleet enää eläväisiä kuin mitä eilisillä videoilla näit. Ne olivat aliravittuja, väsyneitä, eivät vinkuneet. Neljäs, jonka uskon olevan eilen kantamani pikkusika, oli harmillisesta näystä inhottavin.
Joko näiden videoiden välissä tai jälkeen kävin hakemassa vyölleni puukon. Tarpeen vaatiessa olin valmis leikkaamaan söpöliineiltä kurkun auki.
Naapurin kanssa mietittiin mitä tehdä. Tässä vaiheessa pitää sinulle paljastaa että en ole Suomessa vaan Saksassa. Suomessa olisin soittanut paikalliseen Eläin suojeluyhdistykseen, joita maassamme on useita ja monella niistä on päivystävä puhelinnumero. Sieltä saa nopeasti apua ja vastauksia mitä pitää tehdä villieläimen ollessa hädässä.
Naapuri lähti kotio miettimään mitä tehdä, apua soittelemaan. Pitkän hetken päästä hän palasi puhelinnumeroita täynnä olevan paperin kanssa. Ymmärsin nopeasti hänen onnettoman yrityksen saada vastuullinen henkilö puhelimeen. Naapurin omien sanojen myötä vastaukset linjoilla olivat “Ei ole meidän vastuulla, ei kuulu meille, ei meidän metsäkaistale, ei voida mitään, ei onnistu, liian hapokasta” -luokkaa. Tuntuu ettei Saksassa ole sellaista eläinsuojelu yhdistysten ketjua kuin mitä Suomessa on. Neuvottomina katsoimme toisiamme. Hän kääntyi takaisin sisälle etsimään lisää ratkaisuja ja minä menit possujen luokse jo tosissaan miettimään miten niiden elämälle olisi parasta tehdä. Yön yli ne ei varmaan selviä kerta ovat olleet pian 48 tuntia ilman emoa. Pieniä hengittäviä olentoja katsoin. Mietin, että varmaan pitää halal-lihan¹ tavoin valuttaa verestään. Mutta kuinka teen sen nopeasti aiheuttaen mahdollisimman vähän kipua poikasille ja saanko sitten kuolleet poikaset nylkeä, hautaa ja mahdollisesti ottaa itselleni muistoksi yhden pääkallon? Näiden harmaiden ajatusten valloittamana sain tekstiviestin naapurilta. Se viesti saattoi minut araksi ajatukselle että tekisin pikkusille yhtään mitään. Saksalaisen lain nimessä- näin viestistä ymmärsin, pitää ne jättää tuohon hitaaseen kuolemaan.
“Tuttipullo, tuttipullo!” Tuttavat kirjoittivat minulle. “Ja laita sinne äidinmaitokorviketta”. Mistä h*lvetistä sitä nyt tähän hätään, mietin. Nyt puhutaan maahanmuuttajan ongelmasta, josta haluan enemmän toisessa kirjoituksessa kirjoittaa. Maahanmuuttajana sinä et tiedä mistä voi hakea mitäkin. Omassa maassa varmaan ilman isompaa aivotyöskentelyä pystyt keksimään kuinka saisit tuttipullon ja äidinmaitokorviketta. Saksassa minulla ei siihen ole mitään ymmärrystä saatika kuinka sellaista kysyä ja keneltä. Jopa natiivi naapurini ei osannut sanoa mistä saa tuttipulloja. Keksi sitten hetken päästä tulla possujen luokse ruiskun kanssa joka oli täynnä maitokorviketta. “Minähän olen sairaanhoitaja!” Hän riemuitsi ratkaisu kädessään. “Tällaisia- ruiskua heilutellen hän sanoi -minulla on monta!”
Hetki sinne tänne tuon videon ajasta naapurin puhelin soi. Hän puhui vihdoin vastuukantavan ihmisen kanssa joka sopi tulla hakemaan possut. Iloitsimme! Teimme possuille pienen lämpömajan. Heidän elinvoimaisuus nousi huomattavasti ruokkimisen jälkeen. Jopa se neljäs kankea kuolemaan kutsuttu pieni oli selvästi reippaampi. Hänen silmissään näkyi taistelutahtoa. Soittava metsästäjä ja hänen vaimo kun tunnin päästä saapuivat oli kuoleva possu yhtäkkiä jaloillaan! Sitä ei tapahtunut missään vaiheessa aikaisemmin. Jaloillaan se siinä möllötti ja sätki. Ei se terveeltä näyttänyt, mutta elää varmaan kovasti halusi. Minulle possun jaloilleen nousu ja hengen palaaminen oli ihme! Sillä vaikean päivän aikana tähän kaveriin loin vahvimman tunnesiteen. Harmaina hetkinä tuo neljäs roikku jäykkänä makkarana kädessäni. Metsästäjä kuitenkin sanoi suoraan että tuo saa kuulasta. “Se on sille parempi asia.” Ja vaikka sätkivä pakattiin erilliseen laatikkoon, erillään kolmesta sisaruksestaan, jotka saivat pehmustettua kyytiä kissanlaatikossa, toivon neljännen kaverin löytävän itsessään voimaa elämiseen. Toivon hänen sen metsästäjälle näyttävän ennen liipasimen käyntiä. Jos liipasin kuitenkin kävi, niin parempi se, kuin minun halal-liha tuotantoni. Se olisi ollut hyvin sotkuista hommaa.
Uskon toimeliaisuuteni yhdessä naapurin kanssa pelastaneen possut. Kolme niistä ainakin! Jos mitään en olisi tehnyt olisi possukaiset palelleet kuoliaaksi eikä metsästäjän vaimo voisi nyt nauttia pienestä villisika farmista. Varmaan par’aikaan ruokkivat niitä lämpölampun alla. Vuoden päästä sitten uskon heidän ne syövän. Jos, varmistuvat ettei niissä ole säteilyä. Toivon etteivät ainakaan päästä niitä takaisin luontoon. Sinne ihmisen kädestä kasvatettuja sikoja ei saa päästä. Sellainen villisika kun on ihmisen ruokkimana oppinut lähestymään meitä on erittäin vaarallinen metsäkarju.
¹ En oikeasti tiedä miten halal-liha prosessoidaan. Olen vain kuullut populistista kansan propagandahuutoja eläinten kiduttamisesta ja veren valuttamisesta. Tästä aiheesta saisin tehdä yleissivistävää tutkimusta.
Liitteet:
- Erinomainen tietopalvelu suomalaisille kun näet eläimen hädässä https://sey.fi/elain-hadassa/luonnonelain-hadassa/
- Kirjoitukset miksi Saksan siat säteilevät https://www.sciencealert.com/wild-pigs-in-germany-are-mysteriously-radioactive-and-we-finally-know-why & https://pubs.acs.org/doi/10.1021/acs.est.3c03565
Kuvat:
- Kuva metsäkarjusta wikipediassa https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Wildschwein,_N%C3%A4he_Pulverstampftor.jpg
- Viimeisen kuvan kuvaaja Gabor Vereb https://unsplash.com/@fotojam
Leave a Reply